Eila Hutri on animaatioelokuvan tekijä, käsikirjoittaja, ohjaaja, graafikko. Hän on tehnyt indie-animaatioita sekä animaatio-osuuksia dokumenttielokuviin ja opetuselokuviin.
Hänen palkittuja lyhytelokuviaan ovat mm ”Kalanmaksaöljyä”, ”Sarjakuvapatinaa”, ”Made in made” ja ”=X”. Kirsti Tulosen ohjaamissa TV- opetuselokuva-sarjoissa ”Me Vehkeilijät” ja ”Kertomuksia kaatopaikalta” Eila on ollut käsikirjoittajana ja animaatioiden tekijänä . Sarja ”Kertomuksia kaatopaikalta ” valittiin vuonna 2006 Euroopan parhaaksi opetus-sarjaksi. Lasse Naukkarisen dokumenttielokuvien animaatiot ovat Eilan käsialaa. Hän työskenteli ohjaajana ja päätaiteilijana maineikkaalla Tallinn-filmin animaatio-osastolla vuosina 1989-91. Ollen ensimmäinen länsimaalainen ja ensimmäinen nais-ohjaaja ko studion kaksikymmenvuotisessa historiassa . Hutri on tehnyt uraauurtavaa työtä suomalaisen animaatio-koulutuksen alueella mm Taideteollisessa korkeakoulussa, Turun animaatio-koulussa, Yleisradiossa ja Raahessa Lybeckerin-taideteollisessa oppilaitoksessa. Tällä hetkellä hän keskittyy Villa Wou-kirjasarjan luomiseen ja indie-animaatioiden tekemiseen. yhteystiedot: Eila Hutri +358503296265 [email protected] |